Datajournalismin harjoittelija Uutis- ja ajankohtaistoimintaan, Mediadeski, Tampere

Yle on Suomen luotetuin uutismedia. Alan edelläkävijänä kehitämme uusia tapoja olla läsnä, kertoa tarinoita ja koskettaa. Tavoitteemme on olla maailman paras julkisen palvelun media.

Monipuolisten media-alan työtehtävien lisäksi tarjoamme vuosittain harjoittelupaikkoja myös kymmenille alan opiskelijoille. Haemme nyt Uutis- ja ajankohtaistoimintaan datajournalismin harjoittelijaa Mediadeskiin Tampereen Mediapolikseen.

Mediadeskissä kanssasi työskentelee joukko Ylen parhaimpia kykyjä: graafikoita, koodareita ja toimittajia. Tehtävämme on yksinkertaisesti saattaa Ylen uutiset maailman parhaaksi journalismiksi. Datajournalisti osallistuu deskin projekteihin osana tiimiä, mutta oman alansa erikoistekijänä.

Tehtävässä edellytetään perustason osaamista suurten tietoaineistojen hankinnasta, käsittelystä ja visualisoinnista. Excel sekä Google Sheets tottelevat komentojasi ja ymmärrät jonkin verran ohjelmoinnin päälle. Olet utelias ja kykenet omaksumaan nopeasti uutta. Saat aikaan.

Harjoittelujakso on kolmen kuukauden pituinen ja suoritetaan vuoden 2019 kesällä. Alkamis- ja päättymisaika on neuvoteltavissa sinulle sopivaan hetkeen.

Harjoittelusta maksetaan korkeakoulu- tai yliopisto-opiskelijalle palkkana 1200 e/kk.

Liitä hakemukseen muutama esimerkki tai linkki journalistisiin työnäytteisiisi (verkkovideot, tv- tai radiojutut, dokumentit, lehtijutut jne.) ja lähetä hakemuksesi viimeistään 20.1.2019.

Lisätietoja harjoittelusta antaa esimies Teemu Kammonen, 040 519 3611, teemu.kammonen@yle.fi.

Hakuaika alkaa: 12.12.2018 08:00Hakuaika päättyy:20.01.2019 23:59