Projektituottaja (määräaikainen), Yle Kioski

Liity mukaan Yle Kioskin mahtavaan tiimiin!

Yle Kioski järjestää loppukesästä 2019 medialeirin 18-25 -vuotiaille suomalaisille nuorille, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään median ja journalismin parissa ja joilla on tästä näyttöjä joko harrastuneisuuden tai opiskelupaikan muodossa. Leirin aikana on tarkoitus sekä oppia uutta että konseptoida tulevaisuuden mediasisältöjä.

Nyt Yle Kioski hakee joukkoonsa määräaikaista projektituottajaa, jonka tehtävänä on suunnitella ja konseptoida medialeiri yhdessä Yle Kioskin työntekijöiden kanssa ja saattaa leiri toteen. Määräaikaisuus kestää noin 6 kuukautta ja työpaikka sijaitsee Ylellä Pasilassa.

Sinulta odotetaan ymmärrystä journalismista ja uudenlaisista mediatuotteista, mutta ennen kaikkea kokemusta siitä, miten suuria projektikokonaisuuksia organisoidaan ja toteutetaan konkretian tasolla onnistuneesti käytäntöön. Olet erinomainen verkostoituja ja pystyt inspiroimaan ja innostamaan.

Leiriä ei ole aiemmin järjestetty, joten sinulta löytyy kykyä luoda uutta.

Yle Kioski on osa Ylen Nuorisomedioita, johon kuuluu myös YleX.

Lisätietoja: Päällikkö, Ylen Nuorisomediat Antti Hirvonen, antti.hirvonen@yle.fi, p. 040 163 8469.

Hakuaika alkaa: 06.02.2019 11:00Hakuaika päättyy:28.02.2019 23:59